Kesäseuraradio välittää toivon sanomaa vapaaehtoisvoimin

“Tässä työssä ei ole tärkeää minä. Tärkeää on, että Suviseurojen ja muiden seurojen hyvä sanoma välittyisi kuulijoille”, toteaa Taru Kantonen yksi Kesäseuraradion vapaaehtoisista.

Taru Kantonen tuli mukaan radiotyöhön vuosi sitten syksyllä. Alkuun hänen tarkoituksensa oli tehdä etukäteen toteutettavia radio-ohjelmia, mutta rohkeuden kasvaessa hän päätyi studioon  suorien lähetyksien juontajaksi. 

Kesäseuraradioa tehdään tänäkin vuonna 140 vapaaehtoisen voimin. Radiolähetyksen valmistelussa on mukana vapaaehtoisia monissa eri tehtävissä koko vuoden ajan. Radiotyötä tekevät osallistuvat talven aikana kolmelle kurssille, joissa harjoitellaan mm. juontajana, reportterina, sisällöntuottajana ja äänitarkkailijana toimimista sekä valmistellaan ohjelmia kesää varten.

Kesäseuraradion lähetys jatkuu aina 3.8. päätöslaululähetykseen.

Radiotyöntekijät haluavat jatkuvasti kehittää radion toimintaa. Voit antaa ohjelmaideoita, palautetta Kesäseuraradion toiminnasta sekä ilmoittaa kiinnostuksesta päästä mukaan radiotyöhön lähettämällä sähköpostia osoitteeseen radio@srk.fi.

2020-06-28T20:57:55+03:00