“Saavun Suviseurojen radiokontille juuri sopivasti perjantai-iltapäivän työvuorooni. Jännitys nipistelee vatsassani, sillä sisällöntuottajan työvuoro on minulle kesän ensimmäinen. Järjestyksenvalvoja kysyy asiaani, ja näytän edellisenä päivänä hakemaani kulkukorttia. 

Seuratoimituksen kontista kuuluu iloista puheensorinaa ja naurunpyrskähdyksiä. Tervehdin talven viestintäkursseilta tuttuja ihmisiä. Vuoropäällikkö toivottaa minut tervetulleeksi työvuoroon.

Istun vapaalle koneelle. Vieressäni istuva sisällöntuottaja kuuntelee saarnaa kuulokkeilla otsa keskittyneessä kurtussa, ja kirjoittaa samalla muistiinpanoja. Muistiinpanojen pohjalta syntyy myöhemmin Twitteriin twaarna. Nyökkään hänelle tervehdyksen, ja alan itsekin hommiin. 

Kun olen luonnostellut somepäivityksen, pyydän vuoropäällikköä katsomaan sen. Mietimme yhdessä sanavalintoja, ja muokkaamme tekstiä sujuvammaksi. Huomaan jännitykseni hellittävän: tämähän sujuu ihan hyvin! Yhteistyöllä saamme aikaan päivityksen, johon molemmat olemme tyytyväisiä.

Löydän verkkoalustalta julkaisuun sopivan kuvan. Kuvatoimittaja on valikoinut valokuvaajien toimittamista kuvista sopivan, ja käsitellyt sen valmiiksi. Huomaan sivusilmällä valokuvaajan kävelevän kamera kaulassa roikkuen suoraan kuvatoimittajan työpisteelle. Hän tuo seurateltasta ottamansa kuvat kuvatoimittajan käsiteltäviksi.

Työvuorossa oleva ajankohtaistoimittaja eli reportteri seisoskelee ovensuussa kahvia pahvimukista hörppien ja nauraa toimituspäällikön heittämälle vitsille. Hän on käynyt viemässä nauhurin on editoijien työskentelytilaan, jossa parast’aikaa työstetään reportterin tekemää Päivän seuravieras  -haastattelua. Samaisesta haastattelusta kirjoitan myöhemmin julkaisun myös Suviseurojen Facebook-tilille.” 

(Niina, sisällöntuottajana vuodesta 2019)

 

Julkaisut tehdään yhteistyönä

Kaikki seuratoimituksesta ulos tuleva, somepäivitykset ja verkkosivujen julkaisut, kulkevat monien käsien ja silmien kautta. Toimituspäällikkö suunnittelee jo talvella koko kesän sisältösuunnitelman ja päättää päivän- ja kellontarkasti, milloin tulee päivitys mistäkin aiheesta. Valokuvaaja ottaa päivityksiin liittyviä kuvia, ja kuvatoimittaja valikoi ja käsittelee ne eri somekanaviin sopiviksi. Sisällöntuottaja kirjoittaa julkaisut sisältösuunnitelman aihepohjalle ja julkaisee ne eri somekanavissa sitten, kun vuoropäällikkö on hyväksynyt päivitykset. Ajankohtaistoimittaja tuottaa sisältöä radioon, kuten haastatteluja ja ajankohtaisia uutisia seurapäivän tapahtumista. Vuoropäällikkö jakaa seuratoimituksen työvuorossa työtehtävät kullekin työvuoroon tulijalle, ja tekee viime hetken päätökset siitä, milloin julkaistaan mitäkin.

 

Kuvatoimittaja valikoi valokuvat ja käsittelee ne kuvankäsittelyohjelmalla sopivaan tiedostomuotoon.

Tänä kesänä tämä kaikki on tehty etänä. Toimituspäälliköt, sisällöntuottajat, kuvatoimittajat ja ajankohtaistoimittajat ovat työskennelleet kukin omilla tahoillaan. Tämän päivän yhteydenpitovälineet ovat mahdollistaneet sujuvan työn etäisyyksistä huolimatta. 

 

Somekanavilla sama kutsuva viesti

Kesäseuraradion, Suviseurojen ja opistojen somekanavat välittävät samaa sanomaa kuin radiokin. Tärkein tehtävä on kutsua ja rohkaista kanavien seuraajia kuuntelemaan ja uskomaan Jumalan sanaa.  

Tehtäviin tarvitaan tulevaisuudessakin tekijöitä. Erityisesti kuvatoimittajia ja sisällöntuottajia tarvitaan lisää. Tehtäviin koulutetaan talven aikana, joten sinun ei tarvitse olla viestinnän alan ammattilainen.  Jos innostuit, voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi sähköpostilla osoitteeseen  radio@srk.fi tai kuvatoimitus@suviseurat.fi.